Kaikenlaista...

kyllä taas ihmisen elämässä sattuu ja tapahtuu... 

Tällä kertaa todellakin SATTUI... pienesti mutta niin pirullisen kipeästi! Sattumien ja tapahtumien summana tuloksena viime sunnuntailta pirullisen kipeä peukku. Nyt jo helpottaa onneksi mutta vieläkin aikas herkkä. Ja no mitä sitten tapahtui... pikku herra M oli jättänyt kitaransa sohvalle ja sekös siitä otti äkkilähdön ja minä kun vieressä seisoin niin tietysti ottamaan koppia ettei mene rikki. (Juuri kun tuli papalta edellisestä siipeen saannista ehostuksesta. Ja siis ihan kitara kitara vain pienempi kokoinen kun normaali, eikä mikään lasten patterilelu hässäkkä.) Ja no kuinkas kävikään... minun tutulla tuurillani kitara kopsahti suoraan päin peukun kynttä ja no sehän siitä sitten otti ja napsahti poikki. Ja kunnolla! Verta tuli iloiseen ja minä se hölmönä toljotan sitä vuotavaa peukkua ja vielä reunasta hiukan kiinni olevaa kynttä. Eihän se sillä hetkellä just niin tuntunut edes sattuvan (Eipä sattunut siihen nilkkaankaan mukamas heti kun sen aikanaan teloin vaikka silmissä vetikin mustaksi) kumma tuo kropan "puolustus reaktio". No siitä ei kun paperia noutamaan (kun ensin olin hömelönä tuijotellessa sotkenut verta jo pitkin ja poikin). Ja sieltähän se kipu sitten hiipi. Ja kyllä olikin KIPEÄ. Ja mikä parasta repsotti kynsi kauniisti edelleen ja aina kun siihen koski niin että se liikahti lisääntyi kipu entisestään. No vaihtoehtoja ei paljon ollut. Poishan se repsotus oli otettava... ja voi sitä tuskaa! No hoidettua tuli kuitenkin. Mutta voi hitsi että voi olla ihmislapsen elämä hankalaa kipiän peukun kera. Ei sitä uskois ellei itse ois kokenut. Ja vaikka olikin vasen käsi ja minä oikea kätinen niin kyllä sitä vasurin peukkua vaan monessa tarvii. Ja kun sitä et edes taivutettua saa ilman että sattuu niin eihän mistään meinannut mitään tulla. No nyt onneksi voiton puolella ja enää ei satu muulloin kun silloin kun sählä onnistuu sen tölväämään johonkin (mitä siis tapahtuu tuon tuosta).

Ja tänään sitten napsahti jokin aivan vinkkeliin ja tämä tyttö (siis juu juu tyttö tyttö... kolmen lapsen äiti tyttö XD olen olen. Minä en suostu vanhaksi, en! ) otti ja kaivoi silitys vermeet kaappien kätköistä, silitti ja ripusti ikkunaan...

JOULUVERHOT!

Että meillä alkoi nyt joulu. XD No joo... oikeasti tuo häiriö kyllä sai alkunsa siitä että en vielä ollut saanut aikaiseksi laittaa verhoja ikkunaan tänne uuteen kotiin, ja sitä aloin suunnittelemaan noin viikko sitten että mitkäs verhot. Ja asiaa pähkäiltyäni tulin tulokseen että miksi kummassa nyt laittaisin ensin yhdet verhot kun kohta kuitenkin ne pitäisi jouluisiin vaihtaa. Joten tänään saivat jouluverhot passituksen ikkunaan. Ja ihan mukavat nuo ovat eivät ollenkaan häiritsevät vaikka ei vielä joulu olekaan. Onneksi kerrankin olen ollut fiksu niitä ostaessa että vaikka kaupat pursuavat kaikkia kauniita oikein jouluisi tonttu, poro yms verhoja, valitsi yksin kertaiset punaiset verhot joissa tummemmanpunainen köynnös kuvio. Eivät siis hyppää joulua silmiin vaan oikeastaan aika mukavan lämpimän punaiset syksyn ja talven kylmyyteen. Osaa sitä näköjään silloin tällöin jotain fiksuakin tehdä. =D

Nyt vain kaipaan sohvalle punaisia tyynynpäälisiä. Jotenkin eivät nykyiset valkopohjaiset beessi ja musta kukkakuvioiset oikein istu...

Ja tässä tullaan taas siihen että sisustaminen on kyllä sitten kamalaa! Vaihdat verhot ja sitten on väärän väriset sohvan koristetyynyt, syntymäpäivälahjaksi saatu AIVAN IHANA naulakko ja kynttilä kori setti vaativat nyt maalaamaan seiniä, olohuoneen mattokin täytyisi vaihtaa... ja ketjureaktio on valmis... 

Seinämaalin väriä jo mietitty ja vaihtoehtoja muutama nyt olisi. Täytynee vaan kysäistä vähän mielipidettä asiaan ensin... Että saako kannatusta etten ihan itsekseni pähkiessä mene metsään...

Sitten vihdoin ja viimein vastaan haasteeseen joka napsahti Sweet ricochet:ista

(pahoittelut että kestänyt mutta kun keskittymiskyky ja muisti on mitä on... )

Viisi asiaa pakastimessani

1.naudanmahaa

2.piirakkapohja

3.marjoja

4.leipää

5.vihanneksia

Viisi asiaa vaatekomerossani

1.Sukkia 

(joista puolet parittomia odottamassa josko kaveri ilmaantuisi eikä olisi joutunut pesukoneen syömäksi)

2.Mekko kera hintalapun 

(Ostin sen juuri ennen kuin esikoista aloin odottamaan enkä ehtinyt käyttää. Ja vielä uskon siihen päätökseen että siihen kehtaan pukeutua. Ennen neiti M tuloa jo oltiin lähellä. Kyllä sitä on ihminen ollut pieni ennen lapsia. Oi niitä aikoja.)

3.Kauluspaitoja

4.Jakkuja

5.Mustia suoria housuja 

(Joskus tuntuu että muita housuja omistakaan ainakaan siitä päätellen että aina suorat housut jalassa kaikkialla. Verkkarit vaan eivät jalkaan mene edes kotona.)

Viisi asiaa autossani

1.Lasten istumia

2.Sakset

3.Jakku

(juu niitä on kaikkialla! =D)

4.Ruokalappu

5.Tomppa

Viisi asiaa käsilaukussani

1.Aurinkolasit

2.Työavaimet

3.Numerolappuja

(Jäänyt pyörimään koiranäyttelystä)

4.Hääkarkki

5.Huulipuna ja parinsa huultenrajauskynä

Ja jottei haaste jäisi lojumaan odottamaan jatkajaa niin heitänpä sen eteenpäin Nannalle Intoilua blogiin. Ja ihmeessä kaikki muutkin vastailemaan ja eteenpäin laittamaan. Varsin hauskaa oli näitä miettiessä ja tuon käsilaukun sisällön jouduin ihan tarkistamaan. =D Ja ylläreitä löytyi sieltä taas.

Näihin kuviin näihin tunnelmiin... 

(kuvat yrittävät saapua piakkoin paikalle... estyivät käsittelyn viivästyessä. =D )

(  Niin ja siis tänään oli lauantai... tiedä miten tuollain pääsikin käymään että julkaisu venyi sunnuntain puolelle =D ) 

Oli ja meni...

syysloma ja viikonloppu.

Loma viikko sinällään ei taas juurikaan normaalista arjesta eronnut paitsi siinä että lapset olivat kotosalla. Pahiksella kun ei mitään lomaa ja minullakin hommia kolmelle illalle niin ei siinä sitten pahemmin tarvinnut mitään erityistä ohjelmaa ja menoa suunnitella.

Sen verran kyllä lasten kanssa tehtiin että käytiin tiistaina kun ei minulla ollut mitään pakottavaa niin retkeiltiin someron kautta turkuun ja takaisin. Ensin käytiin somerolla katsastamassa niin niin suloisia pieniä hasa lapso (eli siis lhasa apso =D ) lapsia. Voi että voivat olla somia! Ja kun vielä vaan sulostuvat kun pörröistyvät. 

Somerolta sitten tosiaan otettiin poppoota lisää mukaan ja suunta kohti turkua raision ikean kautta. Ensin kaikille kuvun täytteeksi lihapullia ja sitten shoppailemaan! Taas oli vaikka mitä kivaa mutta harmiksi rahapäivä oli vasta seuraavana päivänä joten suurempia ostoksia en tehnyt. Mutta veronpalautuksia odotellessa! =D No en nyt tosiasiassa mitään suurta muutenkaan olisi ostanut mutta muutama juttu täytyy kyllä ajella hakemaan.  

Mutta ei me sieltä aivan tyhjin käsin sentis pois tultu sentään. Mukaan tarttui...

POTTA!

Kauniin vaalean punainen pieni potta pikku neidille. =)

Eihän tuo meidän neiti sitä vielä käytä mutta onpahan valmiina kun aika koittaa. Ajatuksena olis kyllä hommata vielä toinenkin potta, sellainen tuoli mallinen. Juu tiedän tiedän eihän sitä yksi peppu kahta pottaa kerralla tarvitse... mutta kun minä haluan. =D

Ja on sille ihan oikeasti minulla ajatuskin kun totesin jo poikien ollessa pieniä että kun on kaksi pottaa niin helpommin ehtii tarpeen tullen ajoissa perille asti. Se yksi ainoa potta kun tuntui aina olevan juuri siellä kauimmaisessa nurkassa missä vain olla saattoi, ja hätä usein ehti ennen pottaa.

Ja muuten harvinainen kauppa tuo ikea... pojatkin tahtovat sinne uudelleen! Syynä siihen SMÅLAND =D esittely kerroksen kiersivät mukana mutta keräily osan viettivät iloisesti leikkimässä siellä. Ja kun pois lähtiessä erittäin mukava hoitaja tyttö vielä antoi mukaan sellaiset kortit joihin saa leiman joka leikki käynnistä ja yllätyksen viidennestä leimasta olivat pojat sitä mieltä että tullaanhan heti huomenna uudelleen! =D

No ikeasta selvittyä suunta oli siis turun puolelle ja siellä meitä odotti kolme erittäin suloista maltankoiran pentua! Ei voi sanoa muuta kuin voi ei! Suloisuutta päivä pullollaan! =D

No sieltä suunnattiinkin sitten kotiin myöhällä ja oli harvinaisen rauhallinen automatka pituuteensa nähden kun kaikki kolme nukkuivat. =) 

Muuten viikko vierähtikin sitten arkisemmin. 

Ylläri säpinää ja kotihommia...

Ja perjantaina oli taas vaihteeksi vuorossa koiran pesua ylläri ylläri. =D Mummu-koira oli vuorossa ja suuntana lauantaina hämeenlinnan ryhmänäyttely. Helmi koira jäi tällä kertaa harmikseen kotiin... kovin oli kyllä aamulla sitä mieltä että hän tulee kanssa (kamalaa kidutusta nuo koiranäyttelyt =D ). Aamulla ajoissa sitten lähdettiin eikä ollut turha reissu, että hyvä että tuli tehtyä. 

Ensin rotukehässä mummu oli paras narttu4 ja rop-veteraani. Ja koko päivän odottelu sai sitten palkintonsa kun mummu pisteli parastaan kauneinta veteraania valittaessa. Ja kyllä se parasta olikin...

MUMMU BIS-VETERAANI! =D 

Ja mitäs se minä... itkeä tillitin siellä kehän laidalla katsellessa kun meidän mummu on hieno! Erittäin isot kiitokset Sinille esittämisestä ja koko mummusta ylipäätään! =) Ja siitä että jaksanut meidän ylä ja alamäet ja kaikki muut.

Loistvasta tuloksesta oli palkkana Helmi koiralle pesu kun kotiuduimme (minkä palkkio ominaisuuksista helmi kyllä taitaa olla kanssani toista mieltä =D ) ja päivän päätteeksi gurmee ruoka. Itseä kyllä ellotti sekä ruoan haju että ulkonäkö mutta koirille maittoi niin että ei ole meillä monesti tyhjentyneet kupit yhtä hätäiseen! Ja kyllä olikin koirat sen jälkeen hyvin syöneen näköisiä =D mutta saaat ollakin sen kerran kun kupit tuhistaan tyhjäksi alle 10minuutin! =D

Sunnuntai sitten onkin vähän mennyt hukkaan. Otti näyttelyn jännitys veronsa ja taas särki päätä melkein iltaan asti... ei ole helppoa kun ihminen reagoi päällään joka asiaan... niin paljon kuin näyttelyissä tykkään käydä ei pää siitä pidä seuraavana päivänä migreenin kourissa. Kun sitä joskus oppi olemaan jännittämättä... aikuinen ihminen =D 

Mutta lisää taas kunhan keritää (siis ehditään... vaikka pahiksen kuontalokin täytyisi kyllä keriä. sen verran pitkäksi on taas karvoitus ehättänyt kun parturi on ollut saamaton ja mukamas kiireinen =D ). johan sitä tässä tuli taas koko viikon edestä. 

Täytyisi ensi viikon aikana valokuvia tonkia... samalla voi tännekin eksyä jokunen... Ja se miksi kuvia tonkia nyt täytyy... Sen kerron sitten aikanaan... ;) 

Jestas!

Ihanaa tämä tietotekniikka! Nyt jo ties kuinka monen päivän yrittämisen tuloksena vihdoin pääsin tännekin kirjautumaan... ei ei millään ole päässyt! En käsitä missä vika (syrjiiköhän palvelin mac-käyttäjää) Nytkin tätä naputellessa automaattisesti yrittää tallentaa ja huutaa kokoajan että "Osoitteeseen... ei saada yhteyttä tallentaminen ja julkaiseminen saattaa epäonnistua. Että saa nähdä jää tämäkin johonkin bittiavaruuteen keikkumaan. 

NIIIIN ÄRRRRRSYTTÄVÄÄ!!!!

On tämä elämä kans yhtä oravan pyörää. Joku kumma paha karma väijyilee nurkkien takana kokoajan. Niin onesti miettinyt että koskaan auttais huokaista ja olla että kaikki kunnossa kun johan taas napsahtaa kun sen ajatuksen päähän päästää. 

Noh kyllä se tästä taas... eteenpäin! Sano mummokin lumessa. =) Eipä se murehtimalla elämä parane. 

Täytyisi kuviakin taas siirrellä ja käsitellä. Ja teettää ihan oikeiksi paperi kuviksikin. Olisi noita tuossa aika moinen läjä teetettävänä kun pariin vuoteen oo saanut aikaiseks teettää. Olevinaan vaan niin vaikeaa ja nyt kun kuvia kahdella koneella niin täytyisi seuloa ensin toiselta teetettävät ja siirtää toiselle että saa kaikki samaan tilaukseen. Eihän tuo oikeasti homma eikä mikään mutta kun on saamaton. 

Ai mutta aivan meinasi unohtua tätä bittimaailmaa manatessa...

Minun pienen pieni pikku neitini KONTTAA! =) Saa vain nähdä näyttää siltä että kauan meillä ei kontata kun neiti on alkanut nousemaan tukia vasten seisomaan aina kun mahdollista. Eli minulla on päivän hommissa mukana virallinen puntissa roikkuja. =D

Juurihan vasta hän oli näin pieni ja pienimmätkin vaatteet olivat liian isoja. Niin se menee aika ja nopsaan ne vaan kehittyy ja kasvaa. =)

Voi mitä ihanuuksia!

Netin ihmeellisestä maailmasta bongasin tälläisiä ihanuuksia Tohvelisankarilta. 

Nuo valkoiset sydänballeriinat ja sitten 50%mum and dad olisivat niin meidän neidin. Ja noihin punaisiin sydän balleriinoihin mimmulla olisi aivan nappiin osuva samettinen puku käsittäen housut ja mekon. =)

Aivan ihania tossuja kaiken kaikkiaan tuolla ja paljon erilaisia.

Ainoa harmi oli että noin 4vuotiaaseen asti on heillä kokoja kun jo haaveilin että vaikka hintavia ovatkin olisin koko poppoolle jouluksi tilannut mutta ehkä sitten vain mimmulle... katsotaan nyt. Saattaa iskeä nuukuus taas kun asiaa muutaman päivän pohdin. Vaikka nuo ovat kyllä ihan aitoa nahkaa että sikäli hinnalla pilattuja ja kun tietää mikä homma on moisia pieniä tossuja väkästäessä. Että vielä kerran isot kiitokset Suuntaan Sweet ricochet:iin päin Ninulille edellisistä neidin tossuista. Tarkasti on talteen laitettu. =D

Hitsi mutta tuo pikku neiti on hassu! Mennä mönkii ympäri ämpäri kämppää ja tutkailee kaikkea eteen osuvaa. Ja keksinyt että sohvapöydän hyllylle voi kiivetä ja nyt aina kyllästyessään lattialla seikkailuun kapuaa sinne ja aloittaa sen maan kitinän että kun hän on jumissa! =D

Tosiasiassa neiti kyllä sieltä pääsee ihan itse poiskin kunhan passuuttaa. Olen ottanut nyt linjan että heti en hyppää ottaman pois kun sinne kapuaa. Vastaan vain että osaat itsekin tulla sieltä pois kun menitkin. Ja toisinaan hetken sieltä huudeltuaan toteaakin että jasso no ei sitten ja kömpii vallan sujuvaan pois. Mutta ainakin yhtä usein ellei useamminkin sitkeänä ja päättäväisenä tyttönä huutelee niin kauan että minä en jaksa kuunnella vaan nostan syylini pois sieltä. Pahis väitti että äitiinsä tullut pääkkö... Mitä! Minäkö muka pääkkö!?! Eikä pois se minusta, mitään en myönnä!  =D 

Herttainen herttainen äidin kulta Killi. Jos voi poika olla suloinen ja reipas. =)

Kantoi tänään kaksi satsia takkapuita sisään ja tyhjensi tiskikoneen. Ja ihan oma-aloitteisesti! Se on kyllä niin herttainen kulta poika. Toisinaan kyllä erittäin ovelastikin sitä. Paljosta on päässyt kuin koira veräjästä kun osaa olla niin niin suloinen ja vakuuttava. =D

Mitzu miehelle tässä pähkäillyt jonkinlaista toimintasuunnitelmaa että saataisiin hommat toimimaan. Juuri nyt niin paljon uhmaa, itsenäistymistä ja "isoa poikaa" että vanhemmat on kovilla. Miettinyt viikon suoriutumis ja palkinto mallia. Vielä kun keksisi miten tuon palkitsemisen toteuttaisi...

Itseä harmittaa kun tänään ollut niin flunssan väsyttämä. Tuntuu että hermostunut pienistäkin asioista aivan turhaan vain siksi että on niin huono olla ja väsyttää. Mutta olenpa sitten ottanut hatun kauniiseen kouraan tänään myös monta kertaa ja pyytänyt anteeksi hermostumistani. Todennut ja lapsillekin selittänyt asiaa sitten. Ja aina meillä on ollut kyllä periaate että tunteensa saa näyttää sekä hyvät että pahat. Ja anteeksi pitää pyytää ja pyytävälle aina annetaan anteeksi. Tästä toisinaan johtuu että melutaso myöskin katon alla nousee kiitettävästi, mutta toisaalta ajattelen että kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu. =D Ja kaikkien viimeaikojen tapahtumien varjossa parempi että oppivat kertomaan ja ilmaisemaan tunteensa kuin patoamaan ne sisäänsä kasvavaksi palloksi joka väistämättä purkautuu joskus jolloin seuraukset voivat olla tuhoisat.

Jos ei ois jos sanaa...

kun se jossittelu ei eteenpäin auta...

Tämä nyt on taas niitä päiviä... aina ei vain jaksais... Joskus sitä vain miettii... vaikka parempi kait olis olla miettimättä... 

Paskaan voi astua... ja se oma piha on se missä sen varmimmin tekeekin... 

Jostain se voima on aina vaan kerättävä että jaksaa...

Ja vaikka paljon ottavat niin, niin paljon antavat... Kolme mailman suurinta ja positiivisinta syytä... 

Äiti kertoisitko

Olen kuusivuotias ihminen jo

niin että äiti kertoisitko

mistä meidät lapset on tehty?

Olen tarhan tädiltäkin kysynyt ,

hän on vain minulle hymyillyt,

ja talkkarikin on hämmästynyt,

He sanovat: Odotahan nyt?.

Naapurin pihalla kerrottiin,

että pienet lapset on tehty niin,

että vettä ja jauhoja sotkettiin,

taikina lapseksi muovattiin.

Sen jälkeen uunissa paistettiin

ja sitten vain elämään käskettiin.

Äiti, tehdäänkö lapsia niin?

Äiti voiko tälläistä pientä lasta

tehdä lehmän pienestä vasikasta

jos karvat vain ottaisi pois?

Ei antaisi lupaa ammumaan,

vaan käskisi sanoja sanomaan,

pyytäisi pottaan pissaamaan

ja kahdella jalalla kulkemaan.

Äiti voiko pelto tai kasvimaa

ihmisen taimia kasvattaa

kuten porkkanaa, heinää tai muuta?

Miten taimet vauvaakin pienemmät

pellon mullassa pärjäävät

kun siellä on madot ja jyrsijät

sekä sateet ja tuulet myrskyisät?

Jos minut on tehty sairaalassa

tai tehtaassa lapsia valmistavassa

niin mistä rakennusaineet saivat?

Mistä lämmön laittoivat ruumiiseen

miten jalkani saivat liikkeeseen

mistä huono olo, kun tuhmasti teen,

mistä itku kun sattuu varpaaseen?

Lapseni

Pieni olet vielä ymmärtämään

mutta väärin teen, jos ääneti jään.

Joten rakennusaineesta kerron:

Se on ainetta kultaakin kalliimpaa,

sitä ei rahalla ostaa saa

ei kasvata meret, ei metsät, ei maa

silti jokainen voi sitä omistaa.

Taivaan Isämme kultaisin

meille kaikille lahjoitti paketin

joka sisältää rakennusaineen.

Käyttöohje on yksinkertainen;

Käytä ainetta reilusti tuhlaillen.

Sitä säilytä lämmössä sydämen,

koska se on vihalle allerginen.

Se on rakennustarvikepakkaus

jonka päällä on teksti: Rakkaus

Tästä sinutkin lapseni tehtiin.

Siitä miljoonat lapset on valmistettu.

Siitä kaikki kaunis rakennettu.

Siitä onni on koteihin asennettu.

Sen avulla paha on karkoitettu.

-Martti Puomisranta-

Äidin kulta,

nätti ku räkärätti,

sievä ku sika pienenä,

rakkaani rakopeppuni,

armaani aurinkoiseni

kultani kultaakin kalliimpi!

Väkisinkin pistävät hymyilemään ja saavat kaiken tuntumaan jaksamisen arvoiselta.

Voi hitsi =)

Tällaisen päivän piristeen sain osakseni eilen... tai siis oikeastaan bogini sain =)

Isot kiitokset Sweet Ricochet:in Niinalle. 

Pitää pohtia kenelle kunnian eteenpäin luovuttaisi...

(muuten ihka ensimmäinen kunnianosoitus jonka blogini sai =)

Nyt on sitten ensimmäinen työpäiväkin suoritettu pitkästä aikaa. Pituutta työpäivällä (tai siis oikeastaan illalla) huimat 4h! =) Miten ihmeessä sitä jaksaa tänään toisen samanlaisen putken... vallankin kun loppuviikko onkin sitten taas vapaata. =)

Mutta mukavaahan tuo oikeasti oli vaikkakin alkuun oli aikas ulkona hommasta. Mutta kyllä se siitä kummasti illan aikana taas muistui mieleen. 

Mutta oikeasti tuntui tuo työpäivä enemmänkin siltä kun olisi mennyt jotakin harrastamaan kuin töihin! Vallankin tuon päivän pituuden takia. =)

Mutta kyllä olikin jo aika saada itsetä tämä "mökkeily" loppu.

Kun tuppaan olemaan aika kotihiiri jos ei mitään ohjelmaa ole... jos ei ihan pakko niin en mihinkään lähde. Ja pidemmänpäälle kun neljänseinän sisällä käkkiminen ei tee hyvää päälle. Liikaa aikaa ajatella. 

Näitä kuvia katselen usein itsekseni, ja katsellessa muistan sen lumoavan olon joka tuolla hetkellä oli. Iltahetki jona kaikki päivän ikävät tapahtumat pyyhkiytyvät mielestä. 

On vain muutama asia tässä maailmassa joka saa aikaan saman hyvän olon ja positiivisen unohduksen.

Tämä on se mikä saa jaksamaan päivästä toiseen. Vaikka kuinka vaikeita olisivat päivän aikana olleet niin joka ilta nukkuvia lapsia katsoessa on kaikki anteeksi annettu ja unohdettu. 

Voi kun sitä osaisi olla yhtä armollinen kaikille ja kaikessa tässä elämässä...

Ei voi olla totta...

löytyi sitten se kameran siirtojohto! =) 

Ihan nenän allahan se oli kokoajan mutta kun ei huomaa niin ei huomaa. =)

Kun on päättänyt että jokin on kadoksissa niin onhan se sitten!  Juurikin eilen illalla hain kaakao purkkia keittiöstä... ei ei missään ja siinähän se taas oli... NENÄN EDESSÄ.

No lapset saivat kaakaonsa ja kaikilla hyvä mieli vaikka se hiukan kestikin. =)

Tänään olisi taas luvassa viikon pesut koirille ja pyykkiäkin voisi pyörittää... Olisipa kätevää jos koirien pesuunkin olisi kehitetty kone... tuo tavallinen pesukone kun ei kieputuksineen oikein toimi =D

Kuivausrumpuun olisikin olemassa sellainen teline että ei menisi ympäri ämpäri täytyisi vain modifioida luukkuun reikä päätä varten. =D

No joo... kuivuri kuivurina ja koirat föönin alle. =) Eivätpä onneksi ole mitään mega tukkia niin ei nokka kauan tuhise. Ja siihen on jo niin tottunut... tarkemmin ajatellen noin 8vuotta on mandia pesty ja föönattu ja lisänä siihen pahiksen oma tyttö Hempukka, Inkkari (joka siis asustaa onnellisena ainoana siskoni luona nykyisin. Paljon rapsutuksia! =) ) ja lisäksi vierailevana tähtenä käynyt Ashley (koira jota ei voi kuin rakastaa ja joka opetti myös pahiksen ymmärtämään apsojen sielun elämää niin että pahiksellakin nykyään omansa. =) Ja tottakai ashleyn lapsi! Miehellä joka ei ymmärtänyt polvenkorkuista pienempien koirien tarkoitusta on oma karvalankamoppi! =D )

Meidän pikku neiti kera iskän. =) Lystiä oli kun iskän ajamaton ruokoton parta pisteli =) (ei ollenkaan niin pahis mies kun pikkuneidin pikkuruinen pikkusormi vilahtaa ;)

Ja velmuilua uusien opittujen temppujen parissa =)

Mutta viikonlopun hommat ja menot kutsuvat...

lisää todennäköisesti seuraavan kerran ensiviikon puolella. =)

(ja tästä lähtien kera kuvien ;)

Sataa...

Kaksi piippuinen juttu tuo sade. Toisaalta nautin siitä toisaalta en. Metsässä sateella se on jotain niin mukavaa, kun on kunnon vermeet päällä. Muutama vuosi siitä jo kun viimeksi ollut. Armas Pappa-koira Paavo kun siirtyi ajasta ikuisuuteen niin jäi tuo metsässä käynti. Sen kanssa tuli käytyä lähes päivittäin. Paavo kun oli koira joka kuului metsään. Se nautti olostaan syysmetsässä marjastamassa. Koskaan se ei kauas lähtenyt vaikka monasti pelästyinkin sen karanneen. Yleensä katseli minua muutaman metrin päässä että "Hölmö hupsu emäntä mitäs siinä huudat? Tässähän minä." Se kun hukkui punertavan kultaturkkinsa kanssa ruskametsän väreihin. =) 

Jokohan sitä uskaltaisi metsästää valokuva albumit esiin... Papparaisen kansiota en ole sen koommin vielä pystynyt avaamaan. Liikaa ikävää. Se oli se ensimmäinen oma koira. Uskomaton persoona. Itsevarma, vahvaluontoinen ja jästipäinen. Mutta myös lempeä ja viisain tapaamani koira. (Joskaan sitä ei monikaan sen ensi kertaa tavatessaan uskonut. Mutta sitä se oli. Viisaudella kun on myös kääntö puolensa :) ja jos halusit sen toistavan jo opitun ja tehdyn asian sait ensin vastata hyvin määrätietoiseen katseeseen joka kysyi "Ja miksi muka? Mehän tehtiin tuo jo!" ) Uusia asioita ja temppuja se oppi todella nopeaan, ja omasikin aika skaalan temppuja. Toisto oli sen mielestä vain tosiaan turhaan. 

Ja kaiken kukkuraksi se kyllä varsin hyvin tiesi koska lusmuta ilman että siitä tulee sanomista. =)

Muistan eräätkin avoimen luokan Tottelevaisuus kokeet... Yhdessä se sai tuomarin vihastumaan kun noudossa alkoi keikkumaan kapulan kanssa. nouti siis kyllä hienosti ja vei mennessään. =) Tuomari vihaisena alkoi meuhkaamaan että ei saa antaa leikkiä! Niin kuin sillä siinä kohtaa olisi ollut mitään merkitystä. Peli oli jo menetetty ja ne kokeet menivät penkin alle. =)

Räsäsen Riittaa käytiin naurattamassa muutamaankin otteeseen. Siinä oli tuomari jolla asenne kohdallaan. =) Pystäri menttaliteettia täytyy ymmärtää. ;) Joskus toimii toisinaan sitten taas ei! En unohda sitä koskaan kun viimeisissä koskaan Paavon kanssa käymissämme kokeissa, pappa kaukoohjauksessa löi aivan lekkeriksi. Maasta olisi pitänyt nousta istumaan... koiralla tiivis katsekontakti minuun... annan käskyn ja koira tuijottaa edelleen ja heiluttaa häntää... annan uuden käskyn, pappa sanoo iuuu ja jää suu raollaan "hymyilemään" ja heiluttaa häntää... ja tietää niin peevelin hyvin mitä tekee ja mitä olisi pitänyt tehdä... annan kolmannen käskyn (joka nollaa suorituspisteet liikkeen kohdalta) ja mitä tekee Papparainen! Sanoo uudelleen iuuu ja "kuolee" eli kaatuu kyljelleen ja kääntyy siitä aivan selälleen makaamaan ja tuijottaa minua kokoajan suu raollaan hymyssä. =D 

Siinä sitä sitten naurettiin, koira, minä, tuomari, ja yleisö. =D Ei siinä muuhun enää pystynyt.  Tuomari sitten palkintojen jaossa (eli siis kun haimme sen kilpailukirjamme, palkintoja kun ei sattuneesta syystä silläkään kertaa tullut vaikka hauskaa olikin) Riitta tuomari totesi että eipä ole paavo mihinkään vuosien saatossa muuttunut. Tuomariinkin tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. =)

Ja kaikkein parastahan tuossa koe touhussa oli se että Pappa hanskasi kyllä voittajan liikkeetkin mutta kokeissa ei avointa pidemmälle päästy tuon kujeilun takia. =D 

Mahtava koira kaiken kaikkiaan iloineen suruineen... ei voi muuta sanoa. 

Jätti jälkeensä suuren kaipauksen ja ikuisen ikävän. 

Ja lähtemättömän vaikutuksen... vielä jonain päivänä... pieni pörröinen pystykorvainen ja pikinokkainen... vielä joskus... sitten kun aika on oikea...

Kummasti tuo sadeilma herättää muistoja. =) 

HIENOA!

Niin se meni taas viikonloppu ja puolet viikosta. 

Näyttelyviikonloppu oli niin sanoakseni tapahtuma rikas, iloineen ja suruineen. 

Iskän tyttö "Hölmö" Helmi sai ihan kauniin arvostelun lauantaina mutta ei sitten muuta. Turkki kun ei ole vielä kuosissaan pentujen jäljiltä ja päivän tuomari siitä rokotti. Lisäksi neiti ei tänään halunnut näyttää upeita liikkeitään vaan sähelsi oudosti. Ja oikeasti kun sillä on kauniit tasapainoiset liikkeet. Mutta taisi olla neidillä sarjassamme "olen apso" päivä. Sunnuntaille en neitiä sitten ollut kehään ilmoittanutkaan.

Mummu-koiramme olikin sitten lauantaina pn3 ja Rop-veteraani. Ja isossa kehässä vielä 8 jatkoon. =)

Mummu-koira kehässä myös sunnuntaina tuloksena pn2 ja Rop-veteraani. Ja myös sunnuntaina 8 parhaan jatkoon mutta sitten ilmaantuikin se viikonlopun suru. Mummu-koira ontui. =(

Tämä ilmeisesti seurausta rotu kehästä jossa sen esiintymistä seuratessani huomasin että se yhden askeleen kompuroi. Ilmeisesti siinä tilanteessa toinen etujalka nyrjähti tai jotain, mutta vielä siinä kohtaa ontumista ei ollut havaittavissa.

No ikä alkaa väistämättä tuomaan lisänsä ja venähdyksiä ym. tulee helpommin. 

Sitä sitten alku viikko seurattiin ja levossa meni ohi ja nyt taas jo kirmataan entiseen tapaan =)

Viikonloppuna pikku Mimmu oli ensimmäistä kertaa mummun hoivissa sunnuntain ilman äitiä. Ja hyvin oli mennyt. =) Kiltisti oli ollut joskin pappa ei tällä kertaa kuulemma ollut in. Kuin ei myöskään mummun ja papan makkari. Vaikka kuinka oli hymy huulilla niin makkarin puolella tyttö jostain syystä alkanut aina itkemään. Mielenkiintoisia nämä pienten mielen käänteet. =) 

Eipä siitäkään meinaan kauaa kun asetelma mummun ja papan suhteen oli päin vastoin. =D

Tänään pistin sitten kotona hösseliksi. Ohjelmoin viikko suoritus ohjelman itselleni jotta loppuu ainainen hommien pyörittely kun ei tiedä mistä alottais ja minkä kaikista töistä tekis. Kun vielä on tuota tavaraakin purkamatta näiden arki rutiini hommien lisäksi.

Maanantaina: imurointia, pyykin pesua, tiskit ja ruoka.

Tiistaina: pölyjen pyyhintää, pyykin pesua, tiskit ja ruoka.

Keskiviikkona: imurointia, kukkien kastelua, tiskit ja ruoka.

Torstaina: pölyjen pyyhintää, pyykin pesua, tiskit ja ruoka.

Perjantaina: imurointia, pyykin pesua, tiskit ja ruoka.

Lauantaina:  tiskit ja ruoka.

Sunnuntaina: tiskit ja ruoka.

Lisäksi seuraavat projektit suoritus järjestyksessa laittaa kuntoon:

Eteinen (joka jo viimeistä vaille valmis kunhan tämän kahvitauon jälkeen jatkan =)

Makuuhuone

Vaatehuone

Olohuone (joka jo isommalti laitettu mutta vielä loput muista huoneista vastaan tulleet sinne kuuluvat tavarat)

Kodinhoitohuone

"Heittohuone" (keittiön vieressä oleva omituinen pikku koppi jossa pakastin ja hyllykkö) sinne päätin sijoittaa meille oman pienen kotitoimiston sen pakastimen seuraksi. =) Se kun sellainen vähän turha tila ja tietokoneelle kun ei oikein tunnu muualta sopivaa paikkaa löytyvän. 

Lapset tänään projektoivat omat huoneensa kuntoon. Olivat oikein reippaita eivätkä ollenkaan napisseet edes vastaan. Imuroivat ja kaikkea! =)  Nyt on lelut ja kirjat paikoillaan. Vielä kun saadaan verhot huoneisiin ja matot lattiaan. Mattojen osalta vain tilanne se että niitä ei ole. HEH! =D 

Ja tietysti viikko ohjelmaan kuuluu myös koirat ja niiden turkit. Nyyttien uusimista joka toinen päivä ja pesu kerran viikkoon. 

Niin ja töihinkin täytyisi taas mennä. Joskin niinkin päätähuimaavat kaikki 8h viikossa.  =)

Mutta lisää se on sekin pieni lisä budjettiin. =) 

Ai niin ja se sääkin oli sitten koko viikonlopun kaunis! ;)

Ei vieläkään... Mutta hyvin on pakattu!

Kameran siirtojohto kun lymyilee jossain piilossa edelleen. Kun ei vaan sitten mistää tunnu löytyvän. Vaikka totuuden nimissä on pakko sanoa että varmaan kymmenkunta laatikkoa täällä vielä pyörii ympäriinsä tavaraa täynnä kun ei vaan ole ehtinyt... niin niin myönnän on myös ollut hetkiä kun olisi voinut mutta kun ei vaan ole jaksanut. Ja kun ihmiselle on suotu tuota keskittymiskykyä ihan melkein niin puuhaaminen aina kestää vaikka olis kuinka intopiukassa kun rönsyilen hommasta sinne ja tänne tekemään sitä ja tätä. Mutta eiköhän se tästä. 

Viikonloppu menee koirien parissa niin saa vähän nollattua tuota kotihommien ja purkamisen kiintiötä niin ens viikolla on taas ihan eri into päällä. (Ainakin toivon niin.) 

Ja sitten se päivän pahin! EIIH EI KESTÄ EI! Se koko kesäinen aamujen mukava aloitus on nyt pilalla. En ala! Yle:n viisaat sitte pistivät Serranot tauolle ja ensi kesään pitäisi odottaa uusia jaksoja! 

Tuo kun oikeasti ollut koko kesän sellainen oma pieni aamuhetki kun juonut aamukahvia ja katsellut serranon perhettä ja sitten alkanut päivän puuhat ja menot. Ja se ainoa televisio ohjelma jonka oikeasti halusin nähdä. 

Jäi puolikuppia hyvää kahviakin nyt juomatta kun tuli väärä ohjelma ja piti selvittää että mitä ihmettä, nyt on kahvi kylmää ja pahaa... ja se oli oikeasti tosi hyvää tänä aamuna... höh.

Tänään olisi luvassa koiran pesua kaksin kappalein ja sitten peukut pystyyn että viikonloppuna ei sataisi... eikä tänäänkään tarvis kun ajattelin pestä ne jo päivällä. Jos sataa niin se tietää taas sitä että koko viikonloppu pestään. Ja ennemmin selviäisin yhdellä pesu päivällä näyttely riennoista jos valita sais. =)

Ollappa minä suuri säämieshenki ja taikoa kaikki sade pois! =)Niin niin mun tuurin tietäen saan pestä jo heti illallla uusiks. =D (ja mikään säämieshenki... poliittisesti korrektisti säähenkilöhenki... =)

Viimein!

Tulihan se puhelin soitto viimein. Kyllä sitä jo odoteltiin ja kyseltiinkin malttamattomana että koska koska. 

Tänään siis kävimme Killin kanssa tutustumaan eskariin ja maanantaina poika pääsee sitten oikeasti touhuun mukaan. =) 

Suuri helpotuksen huokaus minulle ja riemu pojalle kun tämä viikko on ollut aika tahmeaa aina aamupäivien osalta kun kaverit on kaikki koulussa tai eskarissa ja sekös on harmittanut.

Ja miltä se sitten vaikutti uusi eskari... "No ihan kiva" oli kommentti pojan suusta kun lähdimme kotiin ja asiaa tiedustelin. Kommentti sinällään "vaisu" mutta sitä siivitti aikas mairea hymy. =) Tuo ihan kiva on pojalta yleensä erittäin mairitteleva kommentti. vakio vastaus kun joku miellyttää. 

Ja hyvinpä tuo näytti näin äidinkin näkökulmasta porukkaan istuvan... eskarilla vietimme suunnilleen 20 minuuttia paikkoihin tutustuen ja jo siinä ajassa ehti sujuvasti mukaan leikkeihin. =) Sosiaalinen poika kun on niin yleensä kavereita saa nopsasti. 

Jos sitten vähän helpottaisi tuo muuton ja vanhalle paikkakunnalle jääneiden kavereiden kaipuu. Eniten harmia on tuottanut ero päikyn "tyttökaveriin" ja entiseen naapurin poikaan. Joskin vaikka niin parhaisiin kavereihin on tarkoitus edelleen pitää yhteyttä ja kun tavarat on saatu kaikki paikoilleen ja kattoremontti päätökseen kutsua vaikka viikonloppu kylään. 

Kun ei tuo matka ajoajassa oli 20minuutti pidempi. =)

Tänään olisi tiedossa vielä reissua koiranruokaa hakemaan ja ruokakauppaan. Hirvittää jo valmiiksi kun listan mittaa katselin... mutta taas on vähän kaikki lopussa kun olen vetkuttanut tuota menoa, ja toisaalta ajattelin asian niin että kun kerran lähtee isompaan kauppaan niin samalla sitä sitten ostaa kaiken mitä tarvitsee ja varautuu pidemmäksi aikaa. Sitten voi hakea vaan pientä maito täydennystä yms. lähikaupasta. =) 

Ruokakaupassa käynti kun on se pakollinen paha. Shoppailu onkin sitten ihan oma lukunsa ja varsin kivaa ajanvietettä. Sitä vaan mahdollisuus aika harvoin harrastaa kun ikävä kyllä pankkitililtä ei rajatonta katetta löydy. =D

Tjaahas... ja homma jatkuu... jos sitä oikeesti saisi kaivettua sen siirtopiuhan jostain esiin tänään... vielä kun ei ole sattunut eteen puretuista laatikoista.

Koulua ja eskarin odottelua....

Niin se taas alkoi koulu esikoisella. Kakkosluokka ja ihka uudessa koulussa joten jännitys oli kova. Uni ei meinannut tulla silmään sunnuntai iltana ei sitten millään. Jännitystä oli kyllä lievennetty käymällä perjantaina tutustumassa kouluun ja opettajaan mutta kavereita kun ei koulussa ennestään ollut ja se jänskätti. Mutta hyvin meni eka päivä ja uusia kavereita tuli. 

Tänään mentiinkin sitten jo melkein rutiinilla ettei olisi uskonut että toinen päivä uudessa koulussa. =) 

Eskarilaisen osalta sitten vielä odotellaankin tietoa koska mahdollisesti eskariin pääsee... niin taas koira käskee häntää ja häntä käskee... ja kukaan ei tiedä mistään mitään... Tuntuu että kaikkialla on nykyään yksi ihminen joka pyörittää ja toiset hyppää... ja kun pyörittäjä on lomalla eivät hyppääjät tiedä mitä tehdä! 

Ja näin ollen meillä nyt siis todellakin odotellaan kun en itse tiennyt vaan jouduin tosiaan kysymää niiltä joiden PITÄISI TIETÄÄ mutta eivät tienneet! Jos olisi ihminen puhelimen toisessa päässä vaivautunut selvittämään eikä vain sanomaan että hän ei tiedä, olisi eskarilaisemme todennäköisesti jo kaksi päivää käynyt eskaria tämän ****** virallisen paperien pyörittelyn sijaan....

Mutta minkäs teet... taidan olla outo lintu kun omassa työssäni en sano vaan etten tiedä vaan että selvitän ja palaan asiaan jos en heti pysty asiaa saamaan vastausta....

En kaiken kaikkiaan muutenkaan voi ymmärtää tätä nykypäivän menttaliteettia minä ja mun asiani, jos sinä et tiedä se on oma häpeäsi...

Onhan se tietysti niin että se oma napa on se lähin napa mutta joskus se on kaikilla vastassa se päivä kun tarvitsisi jotain siltä toisen navan omaavalta ja sitten ihmetellään...

Tiedän että itse toisinaan kompastun siihen että yritän tehdä vähän liikaakin enkä osaa oikein sanoa ei... minkä seurauksena vielä enemmän keskeneräisiä hommia kuin mitä tämä keskittymiskyvyttömyys saa aikaan...

Että ääripäänsä kaikessa... jos sitä joskus löytäisi sen kultaisen keskitien. =)

Pikku prinsessani kultainen kiltti äidin tyttö pikku mimmuskani. Tokaisi minulle tänään topakasti kaiken muun mölinänsä seasta E-Ei! Tiedä sitten oliko kuinkakin tietoinen ja tarkoittiko mitään mutta tavallisen topakasti se tuli. Että tiedä minkälainen omatahto neiti siitäkin vielä tulee =)

Positiivista kuitenkin että äiti ja äite hän on monasti jo hokenut että ei ihan ensimmäinen sanan alku sentään. =D 

Outo hiljaisuus...

Kumma kuinka sitä on niin tottunut kaikkeen hyörinään ja pyörinään ympärillään. Aina sitä manaa kun koko ajan hässäkkää ja kun kaikki asiat jää puolitiehen kun koko ajan saa olla juoksemassa milloin mitäkin tekemässä varsinaisen aloitetun homman välissä....

Ja nyt.... 

AIVAN HILJAISTA.... 

koiratkin lötköttävät rauhallisina ja nykyään niin usein ja kovaan ääneen mouruava kissa vanhuskin joka yleensä hiljaisena hetkenä tessuttelee esiin vonkumaan, on jossain piilossa. Kumma kuinka sitä tällaisena hetkenä kun voisi rauhassa tehdä kaikkea ei siltä oudolta hiljaisuudelta osaakaan enää oikein alkaa tekemään mitään. Tuntuu että jos sitä alkaa puuhaamaan niin sitä häväisee sen rauhan ja hiljaisuuden hetken.

Sitä voisi vain määräämättömän pitkän hetken istua hiljaisuudessa ja katsella kuinka tuuli heiluttaa ulkona lempeästi puiden oksia. 

Mutta pakko se on vain ottaa ja alkaa tekemään, että pääsisi joskus takaisin normaali rytmiin, tämän aamun asti puurtamisen ja parin hassun tunnin nukkumisen sijaan joka muuton takia on ollut että saisi kaikki tavarat paikoilleen muutaman kuukauden sisään parin vuoden sijasta. 

Mutta vielä ennen sitä.... nautin tästä niin kovin harvoin tarjolla olevasta rauhasta vielä ihan pienen hetken...

Tämä oli  vielä pakko laittaa ennen kuin sinkoudun puuhiin...

Eilen illalla löysin tuosta samasta kappaleesta tehdyn video version... tämä oli jotain niin täydellisyyttä hipovaa omalla tavallaan... hymyilin yhtä kesto hymyä loppu illan tämän nähtyäni. =) (loppupuolella oleva hämähäkki kuva oli jotenkin niin minua... tarkoitus hyvä mutta lopputulos... noh miten sen sanoisi... katsokaa itse.)

Kun kissa on poissa niin hiiret hyppii pöydällä....

Aina sama juttu... kun kissa on poissa niin hiiret hyppii pöydällä.  Että ketuttaa ja raskaasti!

Mutta jotain hyvääkin... eilen maailmaan tupsahti 3 pienen pientä valkoista nyyttiä. suloisia säälyjä rääpäleitä. Onnea heistä onnellisille ihmisilleen! 

Kyllä taas totesin tuota edellä mainittua ihmettä käydessä todistamaan että kyllä tuo pieni prinsessani on sitten suloinen ja niin kiltti ja kultainen, vaikka tuppaakin olemaan vain äidin kulta. Niin kauniisti oli taas koko reissun, ilman pienintäkään kitinää, että kyllä haittaakaan vaikka kovin äidin perään onkin. 

Lienee tuohonkin syynä että on tottunut jo pienen melkein 6kk ikänsä aikana reissaamaan mukanani paljon. Vielä kun pysyisi yhtä kultaisena isoksi asti...  juu  toiveajattelua tiedät mutta saahan sitä toivoa.... Joskus saattavat vahingossa toteutuakin ;)

Tämä iski kuin metri halko heti ensi kuulemalta. Nosti pintaan muistoja ja herätti haaveiluun... Sai yht aikaa surullisen, onnellisen, tosi haikean ja positiivisen uhmakkaan olon... 

Täytyypä metsästää tuo levy seuraavalla kauppareissulla... 

Oma pieni rauhan tyyssija... 

ihan oma pieni paikkani... 

Ja alkoi tämäkin taas niin sangen lupaavasti... 

Juuri ennen muuttoa aloitin... Ja ensimmäiset jutut jäivätkin sitten odottelemaan että kiltti elisan setä tulee ja avaa nettiyhteyden. Kerrankin yllätyin positiivisesti! Olin jo ehättänyt asennoitua että saan odotella mahdollisesti parikin kuukautta mutta kappas kappas! Jo tiistaina pirahti puhelin ja sieltä se elisan setä soitti että olisi tulossa! Eipä mennyt kuin viikko muutosta ja noin kaksi tilauksesta! 

Vielä kun jostain purkamattomien tavaroiden keskeltä löytäisi kameran siirtojohdon niin saisi kuvia laitettua.

Pitkään olinkin jo jonkin laisella kuvaus tauolla mutta nyt taas kamera eksynyt käteen harvasen päivä, joten kuviakin kertynyt kameran jo sen verran roimasti että täytyisi saada niitä siirrettyä pois uusien tieltä...