27.8.2008

HIENOA!

Niin se meni taas viikonloppu ja puolet viikosta. 
Näyttelyviikonloppu oli niin sanoakseni tapahtuma rikas, iloineen ja suruineen. 

Iskän tyttö "Hölmö" Helmi sai ihan kauniin arvostelun lauantaina mutta ei sitten muuta. Turkki kun ei ole vielä kuosissaan pentujen jäljiltä ja päivän tuomari siitä rokotti. Lisäksi neiti ei tänään halunnut näyttää upeita liikkeitään vaan sähelsi oudosti. Ja oikeasti kun sillä on kauniit tasapainoiset liikkeet. Mutta taisi olla neidillä sarjassamme "olen apso" päivä. Sunnuntaille en neitiä sitten ollut kehään ilmoittanutkaan.

Mummu-koiramme olikin sitten lauantaina pn3 ja Rop-veteraani. Ja isossa kehässä vielä 8 jatkoon. =)
Mummu-koira kehässä myös sunnuntaina tuloksena pn2 ja Rop-veteraani. Ja myös sunnuntaina 8 parhaan jatkoon mutta sitten ilmaantuikin se viikonlopun suru. Mummu-koira ontui. =(
Tämä ilmeisesti seurausta rotu kehästä jossa sen esiintymistä seuratessani huomasin että se yhden askeleen kompuroi. Ilmeisesti siinä tilanteessa toinen etujalka nyrjähti tai jotain, mutta vielä siinä kohtaa ontumista ei ollut havaittavissa.
No ikä alkaa väistämättä tuomaan lisänsä ja venähdyksiä ym. tulee helpommin. 
Sitä sitten alku viikko seurattiin ja levossa meni ohi ja nyt taas jo kirmataan entiseen tapaan =)

Viikonloppuna pikku Mimmu oli ensimmäistä kertaa mummun hoivissa sunnuntain ilman äitiä. Ja hyvin oli mennyt. =) Kiltisti oli ollut joskin pappa ei tällä kertaa kuulemma ollut in. Kuin ei myöskään mummun ja papan makkari. Vaikka kuinka oli hymy huulilla niin makkarin puolella tyttö jostain syystä alkanut aina itkemään. Mielenkiintoisia nämä pienten mielen käänteet. =) 
Eipä siitäkään meinaan kauaa kun asetelma mummun ja papan suhteen oli päin vastoin. =D

Tänään pistin sitten kotona hösseliksi. Ohjelmoin viikko suoritus ohjelman itselleni jotta loppuu ainainen hommien pyörittely kun ei tiedä mistä alottais ja minkä kaikista töistä tekis. Kun vielä on tuota tavaraakin purkamatta näiden arki rutiini hommien lisäksi.

Maanantaina: imurointia, pyykin pesua, tiskit ja ruoka.
Tiistaina: pölyjen pyyhintää, pyykin pesua, tiskit ja ruoka.
Keskiviikkona: imurointia, kukkien kastelua, tiskit ja ruoka.
Torstaina: pölyjen pyyhintää, pyykin pesua, tiskit ja ruoka.
Perjantaina: imurointia, pyykin pesua, tiskit ja ruoka.
Lauantaina:  tiskit ja ruoka.
Sunnuntaina: tiskit ja ruoka.

Lisäksi seuraavat projektit suoritus järjestyksessa laittaa kuntoon:
Eteinen (joka jo viimeistä vaille valmis kunhan tämän kahvitauon jälkeen jatkan =)
Makuuhuone
Vaatehuone
Olohuone (joka jo isommalti laitettu mutta vielä loput muista huoneista vastaan tulleet sinne kuuluvat tavarat)
Kodinhoitohuone
"Heittohuone" (keittiön vieressä oleva omituinen pikku koppi jossa pakastin ja hyllykkö) sinne päätin sijoittaa meille oman pienen kotitoimiston sen pakastimen seuraksi. =) Se kun sellainen vähän turha tila ja tietokoneelle kun ei oikein tunnu muualta sopivaa paikkaa löytyvän. 

Lapset tänään projektoivat omat huoneensa kuntoon. Olivat oikein reippaita eivätkä ollenkaan napisseet edes vastaan. Imuroivat ja kaikkea! =)  Nyt on lelut ja kirjat paikoillaan. Vielä kun saadaan verhot huoneisiin ja matot lattiaan. Mattojen osalta vain tilanne se että niitä ei ole. HEH! =D 

Ja tietysti viikko ohjelmaan kuuluu myös koirat ja niiden turkit. Nyyttien uusimista joka toinen päivä ja pesu kerran viikkoon. 

Niin ja töihinkin täytyisi taas mennä. Joskin niinkin päätähuimaavat kaikki 8h viikossa.  =)
Mutta lisää se on sekin pieni lisä budjettiin. =) 

Ai niin ja se sääkin oli sitten koko viikonlopun kaunis! ;)

Ei kommentteja: