Näin keitämme makaroonia...

Onko se muuten makaronia vai makaroonia?
No mutta anyway...

Aloitetaan siitä että saavutaan keittiöön.
Husataan kaikkea asiaan kuulumatonta.
Todetaan että kattila on likaisena... Tiskiallas täynnä tiskejä.
Pitää siis täyttää tiskikone että voi tiskata kattilan.
Häsätään taas epäolennaisuuksia koska alkoi ketuttaa.
Laitetaan vettä vedenkeittimeen kiehumaan että saadaan makaroonit kiehumaan nopsempaa.
Nostetaan kitisevä lapsi syöttötuoliin ja leikitään sen kanssa.
Täytetään sitä tiskikonetta.
Hoksataan että niin lapsi pitää ruokkia.
Otetaan ruokatarvikkeet jääkaapista ja mietitään että pitää antaa koiralle vettä.
Laitetaan lapsen ruoka lämpiämään mikroon.
Mietitään mitä helkkaria äsken mietittiin että pitää tehdä.
Ei muisteta ja lähdetään hakemaan olohuoneesta konetta kun tuli mieleen pari juttua mitkä pitää katsastaa.
Kävellään keittiöön ja muistetaan vastaan kävelevästä koirasta että sille piti antaa vettä.
Annetaan koiralle vettä ja surffaillaan katsomaan niitä juttuja. 6 sivustolta yhtäaikaisesti.
Lapsi kitisee syöttötuolista ja muistetaan että ai niin sille oli ruoka mikrossa.
Otetaan ruoka ja syötetään sitä lapselle samalla kun edelleen katsastellaan niitä juttuja.
Lapsi on syönyt joten nostetaan se takaisin lattialle.
Muistetaan että ai niin se makarooni.
Täytetään tiskikone loppuun ja tiskataan kattila.
Laitetaan vedenkeittimen vesi uudelleen kiehumaan.
Käydään vessassa ja takaisin keittiöön tullessa katsotaan kuinka lapsi leikkii tyytyväisenä koiran kipolla.
Hoksataan että ei hitsi mähän laitoin siihen juuri vettä!
Nostetaan lapsi pois lammikosta ja kuivataan lattia.
Väännetään hellan levy päälle ja laitetaan kattila levylle ja kaadetaan vesi vedenkeittimestä sinne ja laitetaan lisää vettä kiehumaan vedenkeittimeen.
Katsastellaan taas niitä juttuja koneelta.
Katsellaan portilla leikkivää lasta ja hoksataan että sillähän on vielä ne märät vaatteet päällä joten mennään riisumaan ne pois.
Laitetaan makaroonit kattilaan kiehumaan.
Selataan lisää juttuja ja aletaan kirjoittamaan blogikirjoitusta.
Käydään lohduttamassa ulkoa tullutta itkevää lasta ja käsketään lapset sisään syömään.
Mietitään että kauankohan lie jo makaroonit kiehuneet, todetaan ne kypsiksi joten kaadetaan keitinvesi pois. Ja laitetaan eilinen kastikkeen loppu mikroon lämpiämään.

Ja mainittakoon vielä että kaiken maailman ylimääräistä ja asiaan kuulumatonta sähläystä mahtui vielä vähän joka väliin.

Ja kuinka paljon aikaa tähän makaroonien syömiskuntoon saamiseen meni kaiken kaikkiaan aikaa... Heh.... N. 1,5 tuntia... Aika hyvin sikäli että makaroonin keittoaika pussin ohjeen mukaan on 8 minuuttia.

Aika suoritus... Hyvä minä!

Lisää aiheesta ja ennen kaikkea syystä kuluneeseen aikaan yhteenveto palaverin ja lopullisten tulosten saannin jälkeen.

Ps: tätä tekstiä kirjoitin n. 1h ja 15min. Go minä!

Tänään...

Minä olin kaikkea muuta kuin tyyni ja rauhallinen pullantuoksuinen äiti...

Tänään...
tälle äidille kaikki tuntui vain olevan ihan liikaa...

Tänään...

 tämän eläinrakkaan äidin olisi tehnyt mieli kuristaa neljä karvaeläintä...

Tänään...

 tämän äidin teki mieli huutaa kiltisti lukuläksyä ääneen lukeneelle pojalle että onko ihan pakko...

Tänään...

tämä äiti huusi lapsilleen niin paljon kuin keuhkoista lähti luvattoman monen kirosanan säestyksellä...

Tänään...

tämä äiti sai totaalisen itkupotkuraivarin...

Tänään...

tämä äiti itkupotkuraivarin seurauksena löi kätensä tuoliin ja nyt ei keskisormi taivu kunnolla ja on KIPEÄ...

Tänään...

tämä äiti itki niin että leukaväpätti eikä pystynyt puhumaan...

Tänään...

tämä äiti äiti kaipaa kovasti lääkkeitään...

Tänään...

tämä äiti on onnellinen että PP:n setä kävi "kylässä" pannuhuoneessa ja lämmitys toimii...

Tänään...

rentoutti itkevää mieltä...

Tänään...

tämä äiti laittaa lapset ajoissa nukkumaan...

ja ottaa kuuman suihkun...

yrittää antaa anteeksi itselleen...

ja toivoo että huomenna on parempi päivä...

Tänään...

tämä äiti rakastaa lapsiaan kaikesta huolimatta enemmän kuin mitään muuta...

Ja tapahtui niinä päivinä...

Eli blogin hiljaisuuden aikana...

Joulu oli ja meni. 

Olen kasannut itseäni sairasloman aikana.

Ajettiin ojaan ja auto meni lunastukseen.

Harmitti niin vietävästi.

Hyvä auto ja sinne meni.

Ja niin tavallaan pienestä. 

Mutta kun lähti luistamaan ja syvä ojan piennar veti...

niin sinne meni kyljelleen ojaan. 

Onni onnettomuudessa oli että ajettiin hiljaa ja ketään ei sattunut.

Uuden auton etsiminen oli ajatuksenakin itselle tuskainen.

Mutta suuri kiitos suuntautuu siskolle ja ennen kaikkea buutsimiehelle!

Ja nyt on "uusi" musta kissaeläin pihassa. :)

Se on Söpö! :) 

Vielä ei niin hyvin olla tutustuttu että olisin selvinnyt onko se kumpaa "sukupuolta"

Minulla kuten siskollakin kaikki autot ovat olleet jompaa kumpaa.

Uusi kissa on 5 paikkainen mutta rekisteröity seitsemälle.

Niin monesti kun aiemmin olisi ollut parille lisäpaikalle tarvetta.

Joten seuraavaksi hankinta listalla on lisäistuimet taakse.

Tuppaavat vain selvityksen perusteella olemaan käytettyinä aika kysyttyjä.

Mutta eiköhän sellaiset jostain löydetä.

Ja vinkkejä otetaan mieluusti vastaan jos joku tietää sellaisia olevan jossain tarjolla. :)

Nyt on hyvä alkaa palailemaan arjen pariin sairasloman jälkeen, uuden kissan kyydissä.

Ja eiköhän se uuden kissankin viehkeys/miehkeys siitä sitten kilometrejä yhdessä tahkoessa selviä. :)

Minä haluan...

Kauniin kodin...

Sellaisen pölyttömän...

Sellaisen jossa tavarat ovat aina järjestyksessä ja paikoillaan...

Sellaisen jossa on puhtaat pestyt ikkunat...

Sellaisen jonka lattiat hohtavat puhtautta...

Sellaisen jossa pöydät ja tasot kiiltävät...

Sellaisen jossa minun ei tarvitsisi koskaan siivota...

Voisiko joku tuoda minulle sellaisen?

Noh turha taitaa olla toive vaikka siitä kuinka pukille kirjoittaisin.

Itse täytyy siivota...

Voisiko joku opettaa minut siivoamaan...

Ja opettaa minulle sen puhtauden ja järjestyksen ylläpidon...

Tai mikä tärkeintä...

Voisiko joku opettaa minut tekemään asiat loppuun asti?

Se se on tämän pienen ihmisen ongelma...

Kaikki on kokoajan kesken...

Tykkään tehdä käsitöitä...

siksi niitä lojuukin nurkissa ties kuinka monta...

keskeneräisenä...

Pesen pyykkiä...

Mutta en oikein koskaan saa kannettua niitä puhtaita vaatteita kaappiin...

(tästä syystä ostin lapsille vaatekaapit kodinhoitohuoneeseen. 

Valitettavasti sinne ei vain enempää mahtunut.)

(puoliksi uusiutunut keittiö. Ja puolustukseksi sanottakoon että meillä laitettiin juuri ruokaa, ja kyllä siivottiinkin sen jälkeen jo.)

Teen pientä pintaremonttia ja sisustan...

Keittiön kaapeista on puolet maalattu (suuri kiitos siskolle avusta)...

Tytön huoneeseen on tarveaineet valmiina...

Pitäisi vaan saada laitettua...

Makuuhuoneessa on tehosteseinä maalattu...

pitäisi vielä loputkin...

Olohuoneen, takkahuoneen ja keittiön ulkoseinä on maalattu... 

Loput pitäisi vielä...

Ja olohuoneen takkatilan ja keittiön lattiat vaatisivat uusimista...

sitten kun budjetissa on varaa...

Ai niin...

olohuoneen ja takkatilan katto pitäisi maalata vaaleaksi jotta tulisi valoisammaksi...

(olohuoneessakaan ei enää tällä erää näytä tällä.)

No on meillä jotain valmistakin...

poikien huone on tapetoitu ja maalattu (siitäkin suurtakin suurempi kiitos siskolle avusta)... 

tarvitsee enää verhon ikkunaan.

Ja se on juuri sellainen kuin visioinkin. :)

Poikien näköinen raikas ja sopivasti räväkkä.

Mutta uskotteko...

Minun päässäni kotini näyttää kauniilta...

Ja sitten joskus kun se on valmis, se on kaunis...

Sohvan takana on kaunis värillinen seinä...

ja seinällä kolme kaunista mustavalkoista taulua...

Keittiössä valkoiset kaapistot ja mustat työtasot...

Tammisen ruokaryhmän takana seinällä kaunis kuvio...

Ja mistä tämä kaikki kumpusi...

Joulu...

siitä tosiasiasta että se on aivan kohta...

 ja meillä ei sitten ensimmäistäkään tikkua ole ristiin laitettu sen eteen...

tai no oikeammin ei ollut ennen kuin tänään...

Nyt on imuroitu olohuone ja takkatila...

loppu huusholli jäljellä...

olen pessyt yhden ikkunan...

olen pyyhkinyt pölyt tv-tasolta, cd-hyllystä 

ja osin toisen vitriinin päältä.

Lisäksi pesin tahmatassujen jäljet vitriinin ovista.

Niin että mikä loppuuntekemisen vaikeus...

Mitä siitä tulee...

Kun viisi henkisen perheen äiti

kyllästymiseen asti kiroaa vaaleaa beigen väristä sohvaa

joka on jatkuvasti likainen ja tahrainen...

(tarkkakatseinen voi havaita the mummo-koiran kuvasta tai ainakin nenän ;)

Ei kuvassa ei ole värivääristynyt kuva beigen värisestä sohvasta...

vaan todellakin sohva sai VALKOISET päälliset...

Ja ei, kyseessä ei ole mielenhäiriö 

eikä ymmärtämättömyys siitä että valkoinen on vielä herkempi...

Mutta kun budjetti on pieni 

on 80 euron hintaero ratkaiseva.

Ja sanottakoon nyt vielä se 

että ajatuksena on myöhemmin kenties värjätä päälliset tummaksi.

Ja hyvinpä tuo valkoinen kyllä sisustukseen istuu.

Sohvan takana olevaan seinään on jo pitkään ollut ajatuksena laittaa uusi väri.

Josta sohva sitten myös saisi kyllä pontta itseensä noin valkoisenakin. 

kuvissa pieniä otoksia  ympäriltä...

pehmeää valoa elämään... 

rakkaan harrastuksen tuloksia...

ja yksi rakas ystävä ja harrastuskaveri jota suuresti yhä vieläkin kaivataan...

ja tullaan aina kaipaamaan...

Ja mitä elämään muuten tulee... 

Niin yritetän ottaa rauhassa ja stressaamatta...

ja seuraavan kappale sanokoon puolestani sen

mikä minulta jää yleensä ääneen sanomatta...

mutta ystävät olette aina mielessä...

vaikka en sitä aina osaa sanoakaan...

ja speciaalina siskolle...

Mikä boogie...

Lauantai aamun kultaisina hetkinä...

tapahtuu mm. tätä...

(Videon laatu ei päätä huimaa pahoittelen. Kuvattu ihan vain pokkarin videokuvauksella.

Ja nerokas kuvaaja ei heti hoksannut kuvata kamera oikeinpäin. 

Mutta edelleen pidän kiinni ajatuksesta parempi huono ja ikuistettu kuva kuin se jota ei kuvattu lainkaan.)

Neiti M (2v 9kk) diggaa finteligenssiä ihan kympillä! :)

Ja hyvä on boogie! 

Onko teidän viikonlopun boogie yhtä hyvä?

Mukavaa viikonloppua ja hyvää boogia meiltä kaikille. :)

Sitä saa mitä tilaa...

Näinhän se menee...

Pikkuneiti M  eilen oikein tättähäärä päällä

intoutui tökkimään keittiössä paahtoleipäpakettia. 

Pari kertaa jo kauniisti sanottuani jotta ei saa,

suutahdin kaikkeen muuhunkin ympärillä tapahtuvaan häsliinkin

ja komensin hyvin tiukkaan ja hieman ääntä korottaen jotta:

"Ja nyt sitten lakkaa tökkimästä sitä leipää!"

No neiti lakkasi ja alkoi hyvin teatraalisesti parkumaan...

Minä sitten hänelle jotta:

"Aivan turhaan parut, monesti jo sanoin. Pitää totella eikä olla tuhma."

Neiti siinä hetken jatkoi parkumista joka pian laimeni niiskutukseksi ja altakulmien katseluksi.

Ja sitten pieni hyvin tomera ääni sanoi:

"Sinun pitää nyt pyytää anteeksi."

Minä katson silmät ymmyrkäisinä...
ja pidättelin hillitöntä kikatusta joka pyrki ulos....

"Anteeksi mitä?"

"Sinun pitää pyytää anteeksi."

"Jaa minun pitää pyytää anteeksi?"

"Niin."

"Aijaa vai."

"Minäkö tässä olen ollut tuhma vai?"

"Niin."

"Ai jaa"

"Mitäs tuhmaa minä nyt muka tein?"

"Sinä komensit."

"No niin komensin. Mutta kukas sitä leipää tökki?"

"Minä."

"No saakos sitä tökkiä?"

"Ei."

"No kukas oli tuhma ja pyytää anteeksi?"

"Minä"

Nopsasti kipitti neiti halaamaan ja pyytämään anteeksi.

Ja miksi sitä saa mitä tilaa...

Pienenä (ikää varmaan 2-3v) kiukuttelin äidilleni ja 

jouduin omaan huoneeseen miettimääni.

Tovin mietittyäni tulin sieltä pois ja tokaisin äidilleni hyvin ponnekkaasti:

"Saat kyllä pyytä anteeks".

Äiti parhaansa mukaan piti pokkaansa ettei ala nauramaan ja

käytiin jokseenkin vastaavanlainen keskustelu. :)

Heti tapahtuman jälkeen soitinkin äidilleni ja voitte kuvitella että hän nauroi!
Ja sieltä se tuli...
Nonih. Siitäs sait! Sitä saa mitä tilaa! :D
Niinpä...
mitäpä siihen enää voi lisätä.
Paitsi että...

Ja niin nauroin minäkin koko sydämen kyllyydestä! :)

Keneen lie pieni tyttö tullut... ei ainakaan äitiinsä...

eihän? ;)

Ja koiran kuljetuskopat on kamalia vai? :)