Sataa...

Kaksi piippuinen juttu tuo sade. Toisaalta nautin siitä toisaalta en. Metsässä sateella se on jotain niin mukavaa, kun on kunnon vermeet päällä. Muutama vuosi siitä jo kun viimeksi ollut. Armas Pappa-koira Paavo kun siirtyi ajasta ikuisuuteen niin jäi tuo metsässä käynti. Sen kanssa tuli käytyä lähes päivittäin. Paavo kun oli koira joka kuului metsään. Se nautti olostaan syysmetsässä marjastamassa. Koskaan se ei kauas lähtenyt vaikka monasti pelästyinkin sen karanneen. Yleensä katseli minua muutaman metrin päässä että "Hölmö hupsu emäntä mitäs siinä huudat? Tässähän minä." Se kun hukkui punertavan kultaturkkinsa kanssa ruskametsän väreihin. =) 

Jokohan sitä uskaltaisi metsästää valokuva albumit esiin... Papparaisen kansiota en ole sen koommin vielä pystynyt avaamaan. Liikaa ikävää. Se oli se ensimmäinen oma koira. Uskomaton persoona. Itsevarma, vahvaluontoinen ja jästipäinen. Mutta myös lempeä ja viisain tapaamani koira. (Joskaan sitä ei monikaan sen ensi kertaa tavatessaan uskonut. Mutta sitä se oli. Viisaudella kun on myös kääntö puolensa :) ja jos halusit sen toistavan jo opitun ja tehdyn asian sait ensin vastata hyvin määrätietoiseen katseeseen joka kysyi "Ja miksi muka? Mehän tehtiin tuo jo!" ) Uusia asioita ja temppuja se oppi todella nopeaan, ja omasikin aika skaalan temppuja. Toisto oli sen mielestä vain tosiaan turhaan. 

Ja kaiken kukkuraksi se kyllä varsin hyvin tiesi koska lusmuta ilman että siitä tulee sanomista. =)

Muistan eräätkin avoimen luokan Tottelevaisuus kokeet... Yhdessä se sai tuomarin vihastumaan kun noudossa alkoi keikkumaan kapulan kanssa. nouti siis kyllä hienosti ja vei mennessään. =) Tuomari vihaisena alkoi meuhkaamaan että ei saa antaa leikkiä! Niin kuin sillä siinä kohtaa olisi ollut mitään merkitystä. Peli oli jo menetetty ja ne kokeet menivät penkin alle. =)

Räsäsen Riittaa käytiin naurattamassa muutamaankin otteeseen. Siinä oli tuomari jolla asenne kohdallaan. =) Pystäri menttaliteettia täytyy ymmärtää. ;) Joskus toimii toisinaan sitten taas ei! En unohda sitä koskaan kun viimeisissä koskaan Paavon kanssa käymissämme kokeissa, pappa kaukoohjauksessa löi aivan lekkeriksi. Maasta olisi pitänyt nousta istumaan... koiralla tiivis katsekontakti minuun... annan käskyn ja koira tuijottaa edelleen ja heiluttaa häntää... annan uuden käskyn, pappa sanoo iuuu ja jää suu raollaan "hymyilemään" ja heiluttaa häntää... ja tietää niin peevelin hyvin mitä tekee ja mitä olisi pitänyt tehdä... annan kolmannen käskyn (joka nollaa suorituspisteet liikkeen kohdalta) ja mitä tekee Papparainen! Sanoo uudelleen iuuu ja "kuolee" eli kaatuu kyljelleen ja kääntyy siitä aivan selälleen makaamaan ja tuijottaa minua kokoajan suu raollaan hymyssä. =D 

Siinä sitä sitten naurettiin, koira, minä, tuomari, ja yleisö. =D Ei siinä muuhun enää pystynyt.  Tuomari sitten palkintojen jaossa (eli siis kun haimme sen kilpailukirjamme, palkintoja kun ei sattuneesta syystä silläkään kertaa tullut vaikka hauskaa olikin) Riitta tuomari totesi että eipä ole paavo mihinkään vuosien saatossa muuttunut. Tuomariinkin tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. =)

Ja kaikkein parastahan tuossa koe touhussa oli se että Pappa hanskasi kyllä voittajan liikkeetkin mutta kokeissa ei avointa pidemmälle päästy tuon kujeilun takia. =D 

Mahtava koira kaiken kaikkiaan iloineen suruineen... ei voi muuta sanoa. 

Jätti jälkeensä suuren kaipauksen ja ikuisen ikävän. 

Ja lähtemättömän vaikutuksen... vielä jonain päivänä... pieni pörröinen pystykorvainen ja pikinokkainen... vielä joskus... sitten kun aika on oikea...

Kummasti tuo sadeilma herättää muistoja. =) 

HIENOA!

Niin se meni taas viikonloppu ja puolet viikosta. 

Näyttelyviikonloppu oli niin sanoakseni tapahtuma rikas, iloineen ja suruineen. 

Iskän tyttö "Hölmö" Helmi sai ihan kauniin arvostelun lauantaina mutta ei sitten muuta. Turkki kun ei ole vielä kuosissaan pentujen jäljiltä ja päivän tuomari siitä rokotti. Lisäksi neiti ei tänään halunnut näyttää upeita liikkeitään vaan sähelsi oudosti. Ja oikeasti kun sillä on kauniit tasapainoiset liikkeet. Mutta taisi olla neidillä sarjassamme "olen apso" päivä. Sunnuntaille en neitiä sitten ollut kehään ilmoittanutkaan.

Mummu-koiramme olikin sitten lauantaina pn3 ja Rop-veteraani. Ja isossa kehässä vielä 8 jatkoon. =)

Mummu-koira kehässä myös sunnuntaina tuloksena pn2 ja Rop-veteraani. Ja myös sunnuntaina 8 parhaan jatkoon mutta sitten ilmaantuikin se viikonlopun suru. Mummu-koira ontui. =(

Tämä ilmeisesti seurausta rotu kehästä jossa sen esiintymistä seuratessani huomasin että se yhden askeleen kompuroi. Ilmeisesti siinä tilanteessa toinen etujalka nyrjähti tai jotain, mutta vielä siinä kohtaa ontumista ei ollut havaittavissa.

No ikä alkaa väistämättä tuomaan lisänsä ja venähdyksiä ym. tulee helpommin. 

Sitä sitten alku viikko seurattiin ja levossa meni ohi ja nyt taas jo kirmataan entiseen tapaan =)

Viikonloppuna pikku Mimmu oli ensimmäistä kertaa mummun hoivissa sunnuntain ilman äitiä. Ja hyvin oli mennyt. =) Kiltisti oli ollut joskin pappa ei tällä kertaa kuulemma ollut in. Kuin ei myöskään mummun ja papan makkari. Vaikka kuinka oli hymy huulilla niin makkarin puolella tyttö jostain syystä alkanut aina itkemään. Mielenkiintoisia nämä pienten mielen käänteet. =) 

Eipä siitäkään meinaan kauaa kun asetelma mummun ja papan suhteen oli päin vastoin. =D

Tänään pistin sitten kotona hösseliksi. Ohjelmoin viikko suoritus ohjelman itselleni jotta loppuu ainainen hommien pyörittely kun ei tiedä mistä alottais ja minkä kaikista töistä tekis. Kun vielä on tuota tavaraakin purkamatta näiden arki rutiini hommien lisäksi.

Maanantaina: imurointia, pyykin pesua, tiskit ja ruoka.

Tiistaina: pölyjen pyyhintää, pyykin pesua, tiskit ja ruoka.

Keskiviikkona: imurointia, kukkien kastelua, tiskit ja ruoka.

Torstaina: pölyjen pyyhintää, pyykin pesua, tiskit ja ruoka.

Perjantaina: imurointia, pyykin pesua, tiskit ja ruoka.

Lauantaina:  tiskit ja ruoka.

Sunnuntaina: tiskit ja ruoka.

Lisäksi seuraavat projektit suoritus järjestyksessa laittaa kuntoon:

Eteinen (joka jo viimeistä vaille valmis kunhan tämän kahvitauon jälkeen jatkan =)

Makuuhuone

Vaatehuone

Olohuone (joka jo isommalti laitettu mutta vielä loput muista huoneista vastaan tulleet sinne kuuluvat tavarat)

Kodinhoitohuone

"Heittohuone" (keittiön vieressä oleva omituinen pikku koppi jossa pakastin ja hyllykkö) sinne päätin sijoittaa meille oman pienen kotitoimiston sen pakastimen seuraksi. =) Se kun sellainen vähän turha tila ja tietokoneelle kun ei oikein tunnu muualta sopivaa paikkaa löytyvän. 

Lapset tänään projektoivat omat huoneensa kuntoon. Olivat oikein reippaita eivätkä ollenkaan napisseet edes vastaan. Imuroivat ja kaikkea! =)  Nyt on lelut ja kirjat paikoillaan. Vielä kun saadaan verhot huoneisiin ja matot lattiaan. Mattojen osalta vain tilanne se että niitä ei ole. HEH! =D 

Ja tietysti viikko ohjelmaan kuuluu myös koirat ja niiden turkit. Nyyttien uusimista joka toinen päivä ja pesu kerran viikkoon. 

Niin ja töihinkin täytyisi taas mennä. Joskin niinkin päätähuimaavat kaikki 8h viikossa.  =)

Mutta lisää se on sekin pieni lisä budjettiin. =) 

Ai niin ja se sääkin oli sitten koko viikonlopun kaunis! ;)

Ei vieläkään... Mutta hyvin on pakattu!

Kameran siirtojohto kun lymyilee jossain piilossa edelleen. Kun ei vaan sitten mistää tunnu löytyvän. Vaikka totuuden nimissä on pakko sanoa että varmaan kymmenkunta laatikkoa täällä vielä pyörii ympäriinsä tavaraa täynnä kun ei vaan ole ehtinyt... niin niin myönnän on myös ollut hetkiä kun olisi voinut mutta kun ei vaan ole jaksanut. Ja kun ihmiselle on suotu tuota keskittymiskykyä ihan melkein niin puuhaaminen aina kestää vaikka olis kuinka intopiukassa kun rönsyilen hommasta sinne ja tänne tekemään sitä ja tätä. Mutta eiköhän se tästä. 

Viikonloppu menee koirien parissa niin saa vähän nollattua tuota kotihommien ja purkamisen kiintiötä niin ens viikolla on taas ihan eri into päällä. (Ainakin toivon niin.) 

Ja sitten se päivän pahin! EIIH EI KESTÄ EI! Se koko kesäinen aamujen mukava aloitus on nyt pilalla. En ala! Yle:n viisaat sitte pistivät Serranot tauolle ja ensi kesään pitäisi odottaa uusia jaksoja! 

Tuo kun oikeasti ollut koko kesän sellainen oma pieni aamuhetki kun juonut aamukahvia ja katsellut serranon perhettä ja sitten alkanut päivän puuhat ja menot. Ja se ainoa televisio ohjelma jonka oikeasti halusin nähdä. 

Jäi puolikuppia hyvää kahviakin nyt juomatta kun tuli väärä ohjelma ja piti selvittää että mitä ihmettä, nyt on kahvi kylmää ja pahaa... ja se oli oikeasti tosi hyvää tänä aamuna... höh.

Tänään olisi luvassa koiran pesua kaksin kappalein ja sitten peukut pystyyn että viikonloppuna ei sataisi... eikä tänäänkään tarvis kun ajattelin pestä ne jo päivällä. Jos sataa niin se tietää taas sitä että koko viikonloppu pestään. Ja ennemmin selviäisin yhdellä pesu päivällä näyttely riennoista jos valita sais. =)

Ollappa minä suuri säämieshenki ja taikoa kaikki sade pois! =)Niin niin mun tuurin tietäen saan pestä jo heti illallla uusiks. =D (ja mikään säämieshenki... poliittisesti korrektisti säähenkilöhenki... =)

Viimein!

Tulihan se puhelin soitto viimein. Kyllä sitä jo odoteltiin ja kyseltiinkin malttamattomana että koska koska. 

Tänään siis kävimme Killin kanssa tutustumaan eskariin ja maanantaina poika pääsee sitten oikeasti touhuun mukaan. =) 

Suuri helpotuksen huokaus minulle ja riemu pojalle kun tämä viikko on ollut aika tahmeaa aina aamupäivien osalta kun kaverit on kaikki koulussa tai eskarissa ja sekös on harmittanut.

Ja miltä se sitten vaikutti uusi eskari... "No ihan kiva" oli kommentti pojan suusta kun lähdimme kotiin ja asiaa tiedustelin. Kommentti sinällään "vaisu" mutta sitä siivitti aikas mairea hymy. =) Tuo ihan kiva on pojalta yleensä erittäin mairitteleva kommentti. vakio vastaus kun joku miellyttää. 

Ja hyvinpä tuo näytti näin äidinkin näkökulmasta porukkaan istuvan... eskarilla vietimme suunnilleen 20 minuuttia paikkoihin tutustuen ja jo siinä ajassa ehti sujuvasti mukaan leikkeihin. =) Sosiaalinen poika kun on niin yleensä kavereita saa nopsasti. 

Jos sitten vähän helpottaisi tuo muuton ja vanhalle paikkakunnalle jääneiden kavereiden kaipuu. Eniten harmia on tuottanut ero päikyn "tyttökaveriin" ja entiseen naapurin poikaan. Joskin vaikka niin parhaisiin kavereihin on tarkoitus edelleen pitää yhteyttä ja kun tavarat on saatu kaikki paikoilleen ja kattoremontti päätökseen kutsua vaikka viikonloppu kylään. 

Kun ei tuo matka ajoajassa oli 20minuutti pidempi. =)

Tänään olisi tiedossa vielä reissua koiranruokaa hakemaan ja ruokakauppaan. Hirvittää jo valmiiksi kun listan mittaa katselin... mutta taas on vähän kaikki lopussa kun olen vetkuttanut tuota menoa, ja toisaalta ajattelin asian niin että kun kerran lähtee isompaan kauppaan niin samalla sitä sitten ostaa kaiken mitä tarvitsee ja varautuu pidemmäksi aikaa. Sitten voi hakea vaan pientä maito täydennystä yms. lähikaupasta. =) 

Ruokakaupassa käynti kun on se pakollinen paha. Shoppailu onkin sitten ihan oma lukunsa ja varsin kivaa ajanvietettä. Sitä vaan mahdollisuus aika harvoin harrastaa kun ikävä kyllä pankkitililtä ei rajatonta katetta löydy. =D

Tjaahas... ja homma jatkuu... jos sitä oikeesti saisi kaivettua sen siirtopiuhan jostain esiin tänään... vielä kun ei ole sattunut eteen puretuista laatikoista.

Koulua ja eskarin odottelua....

Niin se taas alkoi koulu esikoisella. Kakkosluokka ja ihka uudessa koulussa joten jännitys oli kova. Uni ei meinannut tulla silmään sunnuntai iltana ei sitten millään. Jännitystä oli kyllä lievennetty käymällä perjantaina tutustumassa kouluun ja opettajaan mutta kavereita kun ei koulussa ennestään ollut ja se jänskätti. Mutta hyvin meni eka päivä ja uusia kavereita tuli. 

Tänään mentiinkin sitten jo melkein rutiinilla ettei olisi uskonut että toinen päivä uudessa koulussa. =) 

Eskarilaisen osalta sitten vielä odotellaankin tietoa koska mahdollisesti eskariin pääsee... niin taas koira käskee häntää ja häntä käskee... ja kukaan ei tiedä mistään mitään... Tuntuu että kaikkialla on nykyään yksi ihminen joka pyörittää ja toiset hyppää... ja kun pyörittäjä on lomalla eivät hyppääjät tiedä mitä tehdä! 

Ja näin ollen meillä nyt siis todellakin odotellaan kun en itse tiennyt vaan jouduin tosiaan kysymää niiltä joiden PITÄISI TIETÄÄ mutta eivät tienneet! Jos olisi ihminen puhelimen toisessa päässä vaivautunut selvittämään eikä vain sanomaan että hän ei tiedä, olisi eskarilaisemme todennäköisesti jo kaksi päivää käynyt eskaria tämän ****** virallisen paperien pyörittelyn sijaan....

Mutta minkäs teet... taidan olla outo lintu kun omassa työssäni en sano vaan etten tiedä vaan että selvitän ja palaan asiaan jos en heti pysty asiaa saamaan vastausta....

En kaiken kaikkiaan muutenkaan voi ymmärtää tätä nykypäivän menttaliteettia minä ja mun asiani, jos sinä et tiedä se on oma häpeäsi...

Onhan se tietysti niin että se oma napa on se lähin napa mutta joskus se on kaikilla vastassa se päivä kun tarvitsisi jotain siltä toisen navan omaavalta ja sitten ihmetellään...

Tiedän että itse toisinaan kompastun siihen että yritän tehdä vähän liikaakin enkä osaa oikein sanoa ei... minkä seurauksena vielä enemmän keskeneräisiä hommia kuin mitä tämä keskittymiskyvyttömyys saa aikaan...

Että ääripäänsä kaikessa... jos sitä joskus löytäisi sen kultaisen keskitien. =)

Pikku prinsessani kultainen kiltti äidin tyttö pikku mimmuskani. Tokaisi minulle tänään topakasti kaiken muun mölinänsä seasta E-Ei! Tiedä sitten oliko kuinkakin tietoinen ja tarkoittiko mitään mutta tavallisen topakasti se tuli. Että tiedä minkälainen omatahto neiti siitäkin vielä tulee =)

Positiivista kuitenkin että äiti ja äite hän on monasti jo hokenut että ei ihan ensimmäinen sanan alku sentään. =D 

Outo hiljaisuus...

Kumma kuinka sitä on niin tottunut kaikkeen hyörinään ja pyörinään ympärillään. Aina sitä manaa kun koko ajan hässäkkää ja kun kaikki asiat jää puolitiehen kun koko ajan saa olla juoksemassa milloin mitäkin tekemässä varsinaisen aloitetun homman välissä....

Ja nyt.... 

AIVAN HILJAISTA.... 

koiratkin lötköttävät rauhallisina ja nykyään niin usein ja kovaan ääneen mouruava kissa vanhuskin joka yleensä hiljaisena hetkenä tessuttelee esiin vonkumaan, on jossain piilossa. Kumma kuinka sitä tällaisena hetkenä kun voisi rauhassa tehdä kaikkea ei siltä oudolta hiljaisuudelta osaakaan enää oikein alkaa tekemään mitään. Tuntuu että jos sitä alkaa puuhaamaan niin sitä häväisee sen rauhan ja hiljaisuuden hetken.

Sitä voisi vain määräämättömän pitkän hetken istua hiljaisuudessa ja katsella kuinka tuuli heiluttaa ulkona lempeästi puiden oksia. 

Mutta pakko se on vain ottaa ja alkaa tekemään, että pääsisi joskus takaisin normaali rytmiin, tämän aamun asti puurtamisen ja parin hassun tunnin nukkumisen sijaan joka muuton takia on ollut että saisi kaikki tavarat paikoilleen muutaman kuukauden sisään parin vuoden sijasta. 

Mutta vielä ennen sitä.... nautin tästä niin kovin harvoin tarjolla olevasta rauhasta vielä ihan pienen hetken...

Tämä oli  vielä pakko laittaa ennen kuin sinkoudun puuhiin...

Eilen illalla löysin tuosta samasta kappaleesta tehdyn video version... tämä oli jotain niin täydellisyyttä hipovaa omalla tavallaan... hymyilin yhtä kesto hymyä loppu illan tämän nähtyäni. =) (loppupuolella oleva hämähäkki kuva oli jotenkin niin minua... tarkoitus hyvä mutta lopputulos... noh miten sen sanoisi... katsokaa itse.)

Kun kissa on poissa niin hiiret hyppii pöydällä....

Aina sama juttu... kun kissa on poissa niin hiiret hyppii pöydällä.  Että ketuttaa ja raskaasti!

Mutta jotain hyvääkin... eilen maailmaan tupsahti 3 pienen pientä valkoista nyyttiä. suloisia säälyjä rääpäleitä. Onnea heistä onnellisille ihmisilleen! 

Kyllä taas totesin tuota edellä mainittua ihmettä käydessä todistamaan että kyllä tuo pieni prinsessani on sitten suloinen ja niin kiltti ja kultainen, vaikka tuppaakin olemaan vain äidin kulta. Niin kauniisti oli taas koko reissun, ilman pienintäkään kitinää, että kyllä haittaakaan vaikka kovin äidin perään onkin. 

Lienee tuohonkin syynä että on tottunut jo pienen melkein 6kk ikänsä aikana reissaamaan mukanani paljon. Vielä kun pysyisi yhtä kultaisena isoksi asti...  juu  toiveajattelua tiedät mutta saahan sitä toivoa.... Joskus saattavat vahingossa toteutuakin ;)

Tämä iski kuin metri halko heti ensi kuulemalta. Nosti pintaan muistoja ja herätti haaveiluun... Sai yht aikaa surullisen, onnellisen, tosi haikean ja positiivisen uhmakkaan olon... 

Täytyypä metsästää tuo levy seuraavalla kauppareissulla... 

Oma pieni rauhan tyyssija... 

ihan oma pieni paikkani... 

Ja alkoi tämäkin taas niin sangen lupaavasti... 

Juuri ennen muuttoa aloitin... Ja ensimmäiset jutut jäivätkin sitten odottelemaan että kiltti elisan setä tulee ja avaa nettiyhteyden. Kerrankin yllätyin positiivisesti! Olin jo ehättänyt asennoitua että saan odotella mahdollisesti parikin kuukautta mutta kappas kappas! Jo tiistaina pirahti puhelin ja sieltä se elisan setä soitti että olisi tulossa! Eipä mennyt kuin viikko muutosta ja noin kaksi tilauksesta! 

Vielä kun jostain purkamattomien tavaroiden keskeltä löytäisi kameran siirtojohdon niin saisi kuvia laitettua.

Pitkään olinkin jo jonkin laisella kuvaus tauolla mutta nyt taas kamera eksynyt käteen harvasen päivä, joten kuviakin kertynyt kameran jo sen verran roimasti että täytyisi saada niitä siirrettyä pois uusien tieltä...