9.4.2009

Hypistelyä ja siivousta...

Tänään oli vuorossa perus siivousta kera imurin ja mopin. Kyllä sitä sotkua tällä porukalla kertyy kiitettävästi ihan parissa päivässä jos ei mitään tee. Normaalisti imuroin vähintään joka toinen päivä mutta nyt oli viimeisestä vierähtänyt melkein viikko kun flunssa vei voimia. Mutta nyt on hyvä mieli kun on taas puhdasta. Vielä pitäisi ottaa ja järjestää tavaroita paikoilleen.  Sen tekeminen kun jäi kun otin pitkään jo suunnittelemani projektin työn alle ja setvin pikkuneiti M:n vaatteita.  

Setvin pienet vaatteet kaapistaan pois ja järjestin jäljelle jääneet uudelleen. Ja kyllä niitä pieniä taas olikin! Täytenä pursuilevan äitiyspakkauslaatikollisen verran. Aiemmin jo ystävän pienelle pojalle annoin kaikki neutraalit vaatteet joten jäljellä olevat ovat kaikki enemmän tai vähemmän vaalean punaisia tai muuten vain tyttömäisiä. Tällä haavaa kun ei lähipiiriin ole pientä tyttöä syntynyt niin joutunevat odottamaan omaa kotiaan varaston puolelle. 

Vielä täytyisi käydä läpi odottamassa olevat vaatteet ja ottaa sopivan kokoiset käyttöön ja järjestää vielä neidille liian isot koottain laatikoihin odottamaan. Nyt kun ovat epämääräisenä laatikko/pussi kokoelmana odottaneet makuuhuneessa inspiraationi heräämistä. 

Pääsiäinenkin olisi taas... meillä se ei juuri kodissa näy. Ei sillä ettäkö emme sitä viettäisi. En vain ole jaksanut tänä vuonna sen eteen puuhastella. Lienen muutenkin vähän huono näissä juhlien vietoissa. Mutta tärkeintä lienee kuitenkin pääsiäisen sanoma ja mieli jolla sitä vietetään. :)

Pikkuneiti M on taas oppinut uusia juttuja.  Tänään kiipesi olohuoneen sohvapöydälle ja oli hyvin onnellinen saavutuksestaan! :) Komenna nyt siinä sitten toista kun leveästi hymyilee koko naamalla onnellisena osaamisestaan.  En pystynyt :D 
Sohväpyödän lisäksi neiti kiipeää nyt olohuoneen ikkunalaudalle seisomaan ja katselemaan ulos. Ja ikkunat ovat sen näköiset! :D 
Mutta hetken vain on pieni ja puuhailee joten saa puuhailla. :)

Neidin kanssa olen huomannut oman katsanto kannan muuttuneen. Voi kun poikien ollessa pieniä olisi osannut olla yhtä rento. Turha stressaminen on jäänyt pois. Noh ikä ja tekeminen opettaa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :)

Nykyään teenkin asiat pitkälti fiiliksellä ja niinku hyvältä tuntuu. Toki on asioita joita on pakko tehdä halusi tai ei. Mutta pääsääntöisesti kaikki muu niiden ulko puolelta tapahtuu mielen mukaan. Oma jaksaminen on sitä kautta parantunut paljon ja mieliala myös. 
Jos en tänään jaksa siivota en ota siitä stressiä vaan teen sen huomenna. Ja kumma kyllä siivottua yms. tulee silti hyvin tehtyä. Oikeastaan paremmin kuin ennen ja lisäksi positiivisemmalla mielellä. :) 
Lisäksi jaksan nykyään tehdä taas paljon asioita joita en pitkään aikaan tehnyt. 
Kun totesin että jos tänään haluan vaikka leipoa niin leivon vaikka pitäisi siivota. Siivoan sitten seuraavana päivänä. Se sekamelska ja sotku kun kumma kyllä ei mihinkään katoa vaan odottaa kiltisti seuraavaa päivää. Ja päivän lykkäyksellä ei käsistäkään karkaa. :)
Meillä kun kuitenkin siivotaan useamman kerran viikossa.

Mutta hyvää, rentoa ja stressitöntä pääsiäistä kaikille! 
Nauttikaa pääsiäis herkuista ja vapaapäivistä!
=)

1 kommentti:

Niina K kirjoitti...

Nopasti päästäistä meiltä teille toivottelen ;-D Apparit on mumppalassa!! Mä muistin!!