Särkyneitä...

Pienen pojan pieni jalka... se on rikki...

Että pitikin sattua...

Päivystyksessä istuttiin monta tuntia

ja nyt kulkee poika kolmella jalalla kannattaen yhtä ilmassa.

Röntgen oli kiinni joten huomen aamulla on matka kuvaukseen

ja silloin selviää kuinka rikki jalka oikein on.

Peukut on pystyssä että mahdollisimman vähän olisi...

Toivotaan parasta ja pelätään pahinta...

Mutta reipas on pieni mies.

Halihoitoa otettiin roppakaupalla ja hassuteltiinkin :)

Työpäivä jäi äidinosalta väliin päivystyksen ruuhkaisuuden takia...

ja lääkärin todistuksenkin unohdin kaiken keskellä pyytää...

mutta se on murheista pienin...

Minun sydän...

se on aika rikki...

Tahtoisi niin paljon hyvää...

Mutta saanut liikaa pahaa...

Ei enää ymmärrä eikä halua ymmärtää...

eikä tässä pidäkään ymmärtää...

ei enää jaksa...

eikä kaikkea tarttekaan jaksaa...

Olen surullinen, vihainen ja pettynyt.

Meidän perhe...

Saman katon alla...

Mutta aivan hajalla...

Jotain olen oppinut...

Osaan olla kylmä ja tyly...

tässä kohtaa sitä täytyy olla...

En pyydä anteeksi tunteitani!

En ota syitä niskoilleni asioista joihin en ole syyllinen!

Ja vaadin!

Niin paljon toivon edelleen...

mutta...

paljon paljon ja vielä enemmän pitää...